Valitse
Yritys
Peuran Liikenne Ky / MatkaPeura on monipuolinen matkatoimistopalvelujen tarjoaja Etelä-Pohjanmaalla

Historian havina yrityksessämme ulottuu 50-luvulle saakka, jolloin yrityksen perustaja Toivo Peura lausui firman syntysanat. Vahvojen perinteiden ja ammattitaitomme ansiosta olemme palvelleet asiakkaita vuodesta 1956 saakka.
Bussiliikenne on tärkeä osa jokapäiväistä yritystoimintaamme.
Reittiliikenteemme toimii entisen Vaasanläänin alueella ja tämän lisäksi MatkaPeuran tilausajot kohdistuvat retkinä kotimaahan, matkoina Viroon, Venäjälle sekä muualle Eurooppaan. Ja koska bussitoimintamme on vilkasta, erikokoisia busseja löytyy joka lähtöön: 9-paikkaisesta minibussista 66-paikkaiseen jättibussiin.
Yhtiömme pääkonttori sijaitsee Soinissa.
Tämän päivän matkamyynnin pääkohde meillä on Viron hotelli- ja kylpylämatkat
Joissa meillä onkin jo yli 20-vuoden kokemus! Palvelemme myös välittämällä rantalomia, laivamatkoja, risteilyjä sekä matkavakuutus asioissa.
Lisäksi välitämme tunnetuimpien matkanjärjestäjien matkoja. Monipuoliseen tarjontaamme kuuluvat mm. rantaloma- ja kaupunkimatkat, laivamatkat, viisumipalvelut, matkavakuutukset sekä hotellivaraukset kotimaassa ja ulkomailla. Räätälöimme myös sekä yksityisille että ryhmille toiveiden mukaisia matkapaketteja.
Nopea, henkilökohtainen ja asiantunteva palvelu on meille sydämen asia. Pyrimme luomaan asiakkaillemme elämän mittaisia muistoja!
Tervetuloa MatkaPeuran Matkaan!
Ota yhteyttä - rakennellaan yhdessä Sinun lomasi!